European Learning Pathways for Social and Health Care

Tutustutaan osallistujamaiden sosiaali- ja terveyshuollon järjestelmään ja alan ammatilliseen koulutukseen

1.9.2016 – 31.8.2018

Hankkeessa  kehitetään opetusta ja liikkuvuuksia kolmella eri tehtävällä:

  1. Tutustutaan osallistujamaiden sosiaali- ja terveyshuollon järjestelmään ja siihen liittyvään ammatilliseen koulutukseen
  2. Kootaan opiskelijan liikkuvuutta helpottavia asioita yhdelle dokumentille osallistujamaittain
  3. Kehitetään uusi paikallisesti tarjottava tutkinnon osa, 15 ops.

Tavoitteet

Opetushenkilöstö tekee yhteistä  kehittämistyötä Saksassa, Espanjassa, UK:ssa, Maltalla, Unkarissa ja Suomessa viikon mittaisilla liikkuvuuksilla. Samalla tutustutaan maan kasvatus- ja hoitokulttuuriin sekä työssäoppimispaikkoihin ja verkostoidutaan.

Tulokset

Hankkeessa sotealan opetushenkilöstö keräsi tietoa osallistujamaiden sosiaali- ja terveysalan koulutuksesta sekä opiskelijaliikkuvuuksiin liittyvistä asioista. Jokainen osallistujamaa teki oman yhteenvedon aiheista. Lisäksi hankkeessa kehitettiin yhteinen kansainvälisessä liikkuvuudessa suoritettava opintojakso, jota voidaan suomalaisille opiskelijoille tarjota 15 osp olevana paikallisesti tarjottavana tutkinnon osana.

Kohderyhmät

Asiantuntijat ovat opettajia ja  kouluttajia sosiaali- ja terveysalalta

Yhteistyössä

  • Kouvolan seudun ammattiopisto hallinnoi hanketta
  • Koulutuskeskus Salpaus -kuntayhtymä
  • Suomen Diakoniaopisto (SDO)
  • Itä-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä (EDUPOLI)

Hanke saa rahoitusta Erasmus+ KA2 -ohjelmasta


https://www.salpaus.fi/info/kehitamme-toimintaamme/hankkeet/european-learning-pathways-for-social-and-health-care2/