Laboratorioalan perustutkinto, työvoimakoulutus

Kenelle

Laborantinkoulutus tarkoitettu sinulle, jota kiinnostaa kemiantekniikka, mittauslaitteet sekä erilaisten tuotteiden laadunvarmistus kemiantekniikkaa ja automaatiota hyödyntäen. Haluat työskennellä vastuullisissa tehtävissä laboratorioissa yhteistyössä toisten työntekijöiden kanssa.

Laboratorioalan työtehtävät kuormittavat fyysisesti eri tavoin, mikä alalle aikovan kannattaa huomioida. Henkilöllä ei saa olla sellaisia sairauksia, jotka voivat vaarantaa oman tai kanssatyöskentelevien turvallisuuden. Alalla voi joutua tekemisiin allergiaa aiheuttavien kemikaalien kanssa. Työ saattaa olla vuorotyötä.

Työtehtävät

Laboranttina mittaat ja tarkistat erilaisten tuotteiden laatua. Työtehtäviin kuuluu käyttää erilaisia analysointitekniikoita, näytteenottoa ja raportoimista saaduista mittaustuloksista. Laboratorioissa tutkitaan muun muassa vedenlaatua, vierasainepitoisuuksia, sekä muita asiakkaiden vaatimia seikkoja.

Opiskeleminen KSAOssa

Opiskelupaikka on KSAOn Utinkatu 44 toimipiste. Opintoihin kuuluu työpaikalla järjestettävää koulutusta, josta osan voi suorittaa myös ulkomailla. Tutkinto antaa yleisen jatko-opintokelpoisuuden. Voit jatkaa opintoja ammattikorkeakoulussa tai yliopistossa.

Opiskelumaksu

Ammatilliset perustutkinnot ovat opiskelijalle maksuttomia. Opiskeluaikana opiskelijoille kuuluu maksuton lounas. Opiskelijat kustantavat itse mahdolliset muut maksut, esim. opintoihin tarvittavan kirjallisuuden ja pätevyyskorttimaksut. Koulutuksen voi suorittaa myös oppisopimuksella.

Lisätietoja

Opiskelijat valitaan haastattelun ja valintakokeen sekä mahdollisen kielitestin perusteella.

Ajankohta ja tutkinnonsisältö

Koulutus on alkanut 24.9.2018 ja sen kesto määräytyy henkilökohtaistamisen perusteella.

Koulutuspaikka: KSAO, Utinkatu 44-48, Kouvola

Tutkinnon sisältö:
Pakolliset tutkinnon osat (115 osp)
– Laboratorion perustyöt, 40 osp
– Orgaaninen ja kromatografinen analytiikka, 25 osp
– Bioanalytiikka, 25 osp
– Mittaukset ja laiteanalytiikka, 25 osp

Valinnaiset tutkinnon osat (2), 30 osp, sovitaan henkilökohtaistamisen yhteydessä

Yhteiset tutkinnon osat, 35 osp

Koulutuksessa on mahdollisuus myös osatutkinnon suorittamiseen.

Päivitetty 21.10.2019