Talotekniikka erikoisammattitutkinto

Kenelle

Koulutus soveltuu henkilöille, joilla on noin viiden (5) vuoden kokemus LVI-laitteistojen asentamisesta sekä hyvä perehtyneisyys alan työnjohtotehtäviin. Sopivana pohjakoulutuksena on esim. talotekniikan ammattitutkinto. Koulutukseen valitaan henkilökohtaistamisen perusteella.

Työtehtävät

Talotekniikan erikoisammattitutkinnon suorittaneena hoidat ja järjestelet talotekniikan asennusurakan järjestämiseen liittyvät käytännön työt. Ohjaat, aikataulutat ja toimit vastuullisena työnjohtajana asennustyössä. Osaat toteuttaa asennustyön suunnitelmien, työselostusten, laatuvaatimusten ja viranomaismääräysten mukaisesti. Hallitset talouden ja toimit annettujen raamien sisällä. Kykenet ohjaamaan ja vastaat asentajaryhmän toiminnasta. Hallitset työmaahan, työmaan sidosryhmiin ja viranomaismääräyksiin liittyvän viestinnän. Luot edellytykset turvalliselle toteutukselle, huolehtii työympäristöön liittyvistä järjestelyistä ja työn kannalta tarpeellisten materiaalivirtojen ohjaamisesta.

Opiskeleminen KSAOssa

Opiskelu on monimuotoista. Opiskelupaikka on KSAOn Utinkatu 85 toimipiste. Opintoihin kuuluu työpaikalla järjestettävää koulutusta, josta osan voi suorittaa myös ulkomailla. Tutkinto antaa yleisen jatko-opintokelpoisuuden. Voit jatkaa opintoja ammattikorkeakoulussa tai yliopistossa.

KSAOssa on tarjolla seuraavat osaamisalat:

  • Talotekniikkaurakoinnin osaamisala
  • Nuohouksen osaamisala

Opiskelumaksu

Opiskelijat kustantavat itse mahdolliset muut maksut, esim. opintoihin tarvittavan kirjallisuuden ja pätevyyskorttimaksut. Koulutuksen voi suorittaa myös oppisopimuksella.

Lisätietoja

Koulutukseen on jatkuva haku. Opiskelijat valitaan haastattelun ja valintakokeen perusteella.

Päivitetty 6.11.2019