KSAOssa on opiskelijoiden mielestä turvallista ja hyvä opiskella

Lokakuussa 2020 toteutetun opiskelijoiden tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuskyselyn tulokset olivat pääsääntöisesti hyvät. Kyselyyn vastanneista opiskelijoista suurin osa tulee mielellään oppilaitokseen ja kokee olonsa turvalliseksi. Opiskelijoiden mielestä jokainen saa olla KSAOssa oma itsensä ja ilmentää sukupuoltaan tai sukupuolen ilmaisuaan haluamallaan tavalla. Opiskelijat myös tiesivät, keneen henkilökunnasta voi ottaa yhteyttä, jos on huolia.

Kyselyyn vastanneet opiskelijat eivät juurikaan olleet viimeisen vuoden aikana kokeneet syrjintää sukupuolen, iän, terveydentilan, alkuperän, kansalaisuuden tai ihonvärin perusteella. Toisiin opiskelijoihin kohdistuvaa syrjintää oli myös havaittu vain vähän. Havaitut syrjintätapaukset saatettiin useimmiten opettajien, ohjaushenkilöstön ja oppilashuollon tietoon. Syrjintään syyllistynyt henkilö oli yleisemmin toinen opiskelija tai opettaja. Opiskelijat eivät osanneet sanoa, ryhtyikö oppilaitos riittäviin toimenpiteisiin syrjintäepäilyn selvittämiseksi. 

Suurin osa kyselyyn vastanneista opiskelijoista ei ollut kokenut tai havainnut seksuaalista tai sukupuoleen kohdistuvaa häirintää. Itseensä kohdistuvaa häirintää oli kokenut vain harva. Jotkut olivat havainneet toiseen opiskelijaan tai henkilökuntaan kohdistuvaa häirintää. Tämä häirintä liittyi useimmiten sukupuoleen, seksuaalisuuteen, seksuaaliseen suuntautumiseen, sukupuolen ilmaisuun tai sukupuoli-identiteettiin. Havaittuja häirintätapauksia ei pääsääntöisesti oltu saatettu koulun henkilökunnan tietoon. Häirintään syyllistyi useimmiten toinen opiskelija tai opettaja.

Opiskelijat kokivat kuuluvansa oppilaitosyhteisöön ja saavansa halutessaan puheenvuoron opetustilanteessa. Opettajien, ohjaushenkilöstön ja muun henkilökunnan koettiin kohtelevan opiskelijoita kunnioittavasti.

Tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden toteutumista edisti kyselyyn vastanneiden opiskelijoiden mielestä mm.

  • oppilaitoksessa opiskelevien opiskelijoitten moninaisuus,
  • opettajien ammattitaito tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuskysymyksissä,
  • opettajien ja henkilökunnan puuttuminen opiskelua häiritseviin tekijöihin ja
  • ihmisten mahdollisuus olla sellaisia kuin he ovat

Tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden kannalta keskeiset kehittämiskohteet ovat

  • opiskelijoiden henkilökohtaisten rajojen kunnioittaminen
  • seksuaalisuuden ja moninaisuuden huomioiminen kaikessa toiminnassa
  • jatkuva vuoropuhelu tasa-arvosta, yhdenvertaisuudesta ja vähemmistöistä
  • opettajien ja muun henkilökunnan ymmärryksen laajentaminen moninaisuudesta
  • opiskelijoiden rohkaiseminen ottamaan yhteyttä henkilöstöön havaitsemissaan syrjintätapauksissa
  • opiskelijoiden informointi oppilaitoksen toimenpiteistä syrjintää ja häirintää koskevissa tapauksissa

Kyselyyn vastasi lähes 300 opiskelijaa, joista yhteishaun kautta tulleita oli 59 % ja jatkuvan haun kautta 41 %. Vastaajista naisia oli 61 %, miehiä 32 % ja muu tai ei halua määritellä yhteensä 7 %. Kyselyyn vastanneet opiskelijat edustivat monipuolisesti kaikkia aloja. Kysely toteutettiin osana Ruuti-hanketta. Kyselyn tuloksia hyödynnetään KSAOn opiskelijoita koskevan Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman päivittämisessä.