KSAO lähiopetuksessa 3.8.2021 alkaen

Ohjeita turvallisen opiskelun turvaamiseksi;

  • Oppilaitoksen tiloihin saa tulla vain täysin terveenä. Jos on koronavirukseen viittaavia oireita tai epäilee saaneensa koronavirustartunnan, tulee pysyä kotona ja hakeutua koronatestiin.
  • Opetus järjestetään lähiopetuksena. Kun kaikki käyttävät maskia, ei kahden metrin turvavälin ylläpito esimerkiksi opiskelu- tai työtiloissa ole silloin pakollista. Välitöntä lähikontaktia (suora fyysinen kontakti) tulee kuitenkin välttää myös silloin, kun käyttää maskia.
  • Ruokailu- ja kahvitauot jolloin maskia ei voi käyttää järjestetään ja porrastetaan siten, että samassa tilassa on yhtä aikaa mahdollisimman vähän ihmisiä. Ilman maskia ollessa suositellaan turvaväliä 2 metriä toisiin ihmisiin.
  • Opiskelijoiden tulee käyttää kirurgista maskia koko päivän ajan. Jos opiskelija ei voi / halua käyttää maskia, tulee opiskelijan ja tarvittaessa alaikäisen opiskelijan huoltajan kanssa keskustella siitä, löytyykö asiaan ratkaisua. Jos ratkaisua asiaan ei löydy siirretään opiskelija etäopiskeluun.
  • Opiskelijoiden ruokailut järjestetään siten, että ruuhkia ei synny. Tarvittaessa ruokailuja porrastetaan. Kahden metrin turvaväliä toteutetaan myös opiskelijoille ruokailun aikana.
  • Opiskelijoille ja koko henkilöstölle suositellaan vahvasi molempien Koronarokotusten ottamista, tällä pyritään turvaamaan sitä, että lähiopetus voi jatkua.
  • Käsidesiä tulee olla tarjolla ruokailujen yhteydessä ja luokkatiloissa. Käsihygieniasta tulee huolehtia säännöllisesti päivän aikana.

Nämä ohjeet perustuvat tällä hetkellä (30.7.2021 voimassa oleviin) THL ja Kymsote –ohjeistuksiin. Ohjeita tarkennetaan, kun OKM / THL uudet ohjeet tulevat (lähiviikkojen aikana). Ohjeet todennäköisesti myös muuttuvat syksyn mittaan, kun rokotuskattavuus Suomessa lisääntyy.