Ammattitaitoa kehitetään kilpailemalla
KSAO on vahvasti mukana ammatillisen koulutuksen kilpailutoiminnassa, jota Suomessa koordinoi Skills Finland ry. Toiminnan tavoitteena on kehittää ammatillisen koulutuksen tasoa ja opiskelijoiden ammattitaitoa – useimmat opiskelijat valmentautuvat kilpailuihin huolella etukäteen ja haluavat menestyä.
Olemme aktiivisia myös SAKU ry:n toiminnassa ja opiskelijamme osallistuvat säännöllisesti eri urheilulajien turnauksiin ja kilpailuihin.Näiden lisäksi opiskelijamme osallistuvat myös muihin alansa kilpailuihin Suomessa ja ulkomailla.
Lippulaivana hiusala
Hiusalalla, jossa on saavutettu huikeaa menestystä, kilpailuvalmennus on sisällytetty valinnaisiin opintoihin. Kilpailuvalmennuksesta vastaa lehtori Tarja Korjus, joka toimii myös Skills Finland ry:n laijipäällikkönä.
Määrätietoinen valmentautuminen on tuottanut loistavaa tulosta. Menestystä on tullut niin Taitaja-kilpailuissa kuin kansallisissa alan kilpailuissa. Jopa ammattitaidon MM-tasolla on päästy mitalikantaan: Elina Salminen kultaa 2009, Jaana Hellsten pronssia 2007.
Menestystä elektroniikka-asennuksessa ja lvi-alalla
KSAO:sta osallistuu vuosittain kilpailijoita myös elektroniikka- ja lvi-alalla.
Hyvää menestystä on saavutettu näissäkin lajeissa - mitalisteja on kukitettu lähes joka kevät. Ensimmäinen EuroSkills edustus tuotti kultamitalin, kun Ville Viitala voitti elektroniikan parikilpailussa.
Aktiiviset valmentajat Jari Koskinen ja Immo Pylvänen ovat luotsanneet nuoria kilpailuihin.Immo Pylvänen osallistuu myös Skills ry:n toimintaan valmennuspäällikön ja joukuuen johtajan ominaisuudessa.
Urheilijoille paljon lajeja
KSAO:n opiskelijat voivat osallistua kaikkiin SAKU ry:n järjestämiiin urheilukilpailuihin. Joukkuelajeihin osallistutaan aina, jos saadaan joukkue kasaan. Opiskelijat ovat saavuttaneet hyvää menestystä niin yksilö- kuin joukkuelajeissa. Toimintaa vie aktiivisesti eteenpäin liikunnanopettaja Jari Kähärä.
Linkkejä uutisiin:
| |
|
| Skills Finland edistää suomalaista huippuosaamista ammattitaitokilpailujen sekä valmennus- ja koulutustoiminnan avulla. Taitaja-, Taitaja9- ja TaitajaPLUS-kilpailut ovat vuosittain järjestettäviä kansallisia kilpailuja. Lisätietoja: www.skillsfinland.fi | SAKU ry on ammatillisen koulutuksen oma liikunta- ja kulttuurijärjestö sekä yhteistyöorganisaatio, jonka tavoitteena on edistää opiskelijoiden ja henkilöstön hyvinvointia, rakentaa yhteisöllisyyttä sekä järjestää liikunta- ja kulttuuritapahtumia ammattiin opiskeleville. |