 |
Matkakertomuksia maailmalta
Suurin osa opiskelijoiden matkakertomuksista liittyvät Leonardon da Vinci LLP UTEVA opiskelija-liikkuvuushankeeseen.
UTEVA:n avulla työssäoppimisensa suorittavat pitävät blogia
Blogia seuraamalla saat hyvän kuvan opiskelijoiden työssäoppimisen etenemisestä.
Opiskelijat laativat kulttuuripäiväkirjojen lisäksi työssäoppimisen ohjaajille viralliset työssäoppimisen päiväkirjat, jossa he keskittyvät ammattiosaamisensa reflektointiin. Työssäoppijat raportoi työssäoppimisensa kokonaisuutena työssäoppimisen ohjaajille palattuaan top-jaksolta. Opiskelijat raportoivat top-jaksonsa etenemisestä myös kv-toiminnan rahoittajille.
Tällä sivustolla julkaisemme sekä opiskelijoiden että opettajien ja muun henkilöstön matkakertomuksia, matkaraportteja että kulttuuripäiväkirjoja, jotka liittyvät mm. kieli-, kulttuuri- ja opintomatkoihin, työssäoppimiseen, työssäoppimisen ohjaamisen, kilpailutoimintaan ja yhteistyöneuvotteluihin.
Kansainvälisyystoiminnan rahoituslähteinä ovat mm. Euroopan Unionin Leonardo da Vinci LLP liikkuvuushankkeet, Nordplus Junior-liikkuvuushankkeet, Kymi Osakeyhtiön 100-vuotissäätiö, William ja Ester Otsakorven säätiö, Venäjä-verkosto sekä KSAO:n omarahoitus.
|
Matkakertomuksia maailmalta 
Julkaistu pe 15 touko , 2009 14:02
Maataloustyönohjaaja Maarit Miettinen kävi toukokuussa 2009 ohjaamassa työssäoppimmista Italiassa, San Michele al Tagliamentossa. Maaritin opiskelijat Lotta ja Tiina tekivät työssäoppimisensa hevostilalla. Lue lisää mielenkiintoisesta top-jaksosta!
Julkaistu to 11 joulu , 2008 14:46
Julkaistu to 11 joulu , 2008 14:44
Julkaistu to 11 joulu , 2008 13:50
Julkaistu ke 26 marras, 2008 14:40
Matkailualan opettaja Hannele Komi-Pelkonen kävi ohjaamassa työssäoppimista Firenzessä marraskuussa 2008. Työssäoppimistaan Firenzessä suorittivat tietojenkäsittelyjen opiskelija Teemu Kokkonen ja matkailualan opiskelijat Sanni Hedman, Anni Ikonen ja Riina Jaakkola
Julkaistu la 15 marras, 2008 14:55
Liiketalouden & marata-alan kansainvälisyysvastaava Kristina Ström ja ravintotalouden lehtori Helena Heinonen ohjasivat opiskelijoiden työssäoppimista Maltalla marraskuussa 2008. Opetusalajohtaja Eeva Sahlman 3.11.–6.11. tutustui top- ohjaukseen ja kävi yhteistyökumppanimme Future Focusin kanssa
yhteistyöneuvottelut. Hankkeeseen saatiin Otsakorven säätiöltä osarahoitus.
Julkaistu la 15 marras, 2008 14:49
Ms. Sini Juvonen worked in Schauspielhaus Köln at the theatre and opera of Cologne. She worked at Advertising department.
Julkaistu la 01 marras, 2008 15:39
Tomi Hellsten, KSAO:n kulttuurista ja Minna Parkko KSAO:n Tekniikka ja palvelut, Kouvolasta ohjasivat työssäoppimista Saksan Kölnissä