Perjantaina 22.11.2013
Kulttuuri ja tekniikan toimipisteen virallisia avajaisia vietettiin Utinkatu 85:ssa
Julkaistu ma 25 marras, 2013 13:13
Illan pääpuhuja Petteri Ikonen, KYAMK

Kulttuuri ja tekniikan uusi toimipiste avattiin virallisesti

Kouvolan seudun ammattiopisto vietti perjantaina 22. marraskuuta virallisesti kulttuurin ja tekniikan toimipisteen avajaisia. Opinnot käynnistyivät tiloissa jo tänä syksynä lukuvuoden alussa mutta virallisia avajaisia päästiin viettämään vasta nyt.

Toimipisteen käyttöönotto liittyy osana KSAO pyrkimyksiin keskittää opiskelua Torniomäen kampukselle. Tavoitteena on vähintään 2 000 opiskelijan kampusalue. Tällä hetkellä opiskelijat ovat sijoitettuina seitsemään eri toimipisteeseen ympäri kaupunkia.

Suurin osa nyt uusittuihin tiloihin siirtyneistä opiskelivat aiemmin Viitakummun toimipisteessä. Nyt Viitakummun tilat on otettu aikuiopiskelijoiden käyttöön. Uusiin tiloihin siirtyivät myös puupuoli Utinkatu 44-48:sta sekä talonrakennus Naukiosta.

Avajaisten ohjelmassa Timo Ollin tervetulopuheenvuoron jälkeen kuultiin Kouvolan musiikkiluokkien edustuskuoro, KYL abiturienttien esitys, jonka jälkeen kaupunginjohtaja Lauri Lamminmäki toi kaupugin tervedyksen KSAO:lle. Illan pääpuhujana oli rehtori Petteri Ikonen Kymenlaakson ammattikorkeakoulusta. Musiikillisten esitysten ja koulutuspäälikkö Tapani Rannan puheenvuoron jälkeen vaatetusopiskelijat esittelivät vielä kädentöitään pukunäytöksessä. Koulutuspäällikkö Tapani Rantaa myös muistettiin KSAO:n pienesinevalmistuksen opiskelijoiden itsensä suunnittelemalla ja toteuttamalla rintamerkillä kiitoksena merkittävästä panostuksesta ammattiopiston kehittämiseen.

Lauri Lamminmäki
Arvovaltaisia vieraita
Pukunäytösen satoa
Musiikkiesityksestä vastannut Kouvolan musiikkiluokkien edustuskuoro, KYL abiturientit
Rehtori Timo Olli, KSAO
Koulutuspäällikkö Tapani Ranta ja kaupunginjohtaja Lauri Lamminmäki