Perjantaina 15. helmikuuta
Vanhojen tansseja tanssittiin Liiketaloudessa
Julkaistu pe 15 helmi, 2013 14:46

Ihanaa olla wanha!

Kouvolan iltalukion ja KSAO:n yhdistelmäopintojen 2.vuosikurssilaisten perjantai 15.2. sujui tanssin pyörteissä. Toinen toistaan upeampi puku ja huoliteltu kampaus sekä tanssijoiden arvokas esiintyminen toivat päivään juhlan tuntua myös yleisölle. Ilma oli sakeana yleisön ihailusta ja äänettömistä huokauksista. On ihanaa olla wanha.

Wanhojen päivän ensimmäistä tanssiesitystä KSAO:n liiketalouden aulassa kello:11

pääsivät seuraamaan oppilaat ja opettajat, kello 17 näytös samassa paikassa oli varattu sukulaisille ja ystäville. Puoli kahdelta pukuloistosta ja sulavista askelista saivat nauttia kauppakeskus Hansan asiakkaat.

Ohjelmisto koostui kahdeksasta Suvi Taimiston ja Toni Mäkelän ohjauksessa harjoitellusta tanssista. Teinipoloneesin, Pas déspagnen ja Shortcaken jälkeen oli vuorossa vauhdikas hyppytanssi Wengerka,
jossa hulmuavien helmojen ja korkokenkien kanssa täytyi olla erityisen tarkkana.

Tangossa nähtii upeita taivutuksia, mutta opiskelijayleisö taisi kuitenkin antaa Wanhojen omalle tanssille suurimmat ablodit. Viimeiseen hitaaseen valssiin sai yleisökin osallistua.

- Onhan tästä haaveillut pinestä pietäen, että saisi olla päivän prinsessana, Wanhojen tanssit yhdessä
Vili Saukkosen kanssa juontanut Anniina Virtanen sanoi. 

                                                                     Teksti: Birgitta Smolander