KSAO:ssakin tanssitaan vanhojen tansseja
”Tangossa on asennetta!”
Julkaistu pe 15 helmi, 2008 12:57
Anni Ikonen ja Sergei Haukka ovat yhtä mieltä siitä, että tango on tansseista paras.
KSAO:n vanhojen tansseissa tanssi kuusitoista paria.
Ruotsalaisesta bugg-tanssista ei vauhtia puuttunut.

Helmikuun 15. päivänä vietettiin perinteistä vanhojen päivää, kun abiturientit vetäytyivät lukuloman viettoon. Toista vuotta Kouvolan seudun ammattiopistossa ammatillisia ja lukio-opintoja opiskelevat vanhat olivatkin treenanneet perinteitä kunnioittavan ja tyylikkään puolituntisen tanssikokonaisuuden.

Matkailuvirkailijaksi ja ylioppilaaksi opiskeleva Anni Ikonen myönsi juuri ennen ensimmäisten tanssien alkua, että vähän jännittää.
”Hauskin tanssi on ehdottomasti tango!” Anni ja hänen parinsa Sergei Haukka hihkaisevat yhteen ääneen. ”Siinä on asennetta”, Anni perustelee.
Vaikein tanssi parin mielestä on yllättäen valssi, sitä kun on hankala tanssia hitaasti.
Anni nappasi Kuusankosken toimipisteessä rakennusalaa opiskelevan Sergein parikseen, vaikkei nuorimies olekaan varsinaisesti ”vanha”. Hän kun ei opiskele yhdistelmäopintoja.
”Nyt ainakin riittää pareja, kun on niin sanotusti ulkopuolisia mukana”, Anni sanoo.
Aluksi tanssien määrä kammotti Annia ja Sergeitä.
”Ei niitä loppujenlopuksi niin montaa ollutkaan”, Anni toteaa. Ja harjoittelemallahan tanssit opitaan. Annin mukaan tanssien treenaus sinällään ei ollut erityisen rankkaa, sillä harjoituksia oli kerran tai kaksi viikossa. KSAO:n vanhojen tansseissa nähtiin tangon ja valssin lisäksi muun muassa perinteinen cicapo, yhdysvaltalainen latotanssi salty dog rag sekä ruotsalainen bugg-tanssi.

Vaivannäkö kannattaa
KSAO:ssa yhdistelmäopintoja voi suorittaa Kouvolassa liiketalouden sekä tekniikan ja palvelujen toimipisteissä. Kolmen vuoden aikana opiskelijalla on mahdollisuus suorittaa ammatillinen perustutkinto ja ylioppilastutkinto. Tekniikan ja palvelujen toimipisteessä voi suorittaa neljässä vuodessa lisäksi lukion koko oppimäärän.
”Opiskelu on huomattavasti rankempaa”, Anni kommentoi yhdistelmäopintojen suorittamista. ”Sitä on aina ihan puhki, kun jakso loppuu.”
Annista rankka opiskelu kuitenkin kannattaa.
”Etenkin kun mukaan mahtuu tällaisia päiviä”, hän hymyilee.
Anni kertoo valinneensa yhdistelmäopinnot, jotta opintojen jatkaminen olisi helpompaa tulevaisuudessa.

Katso kuvia KSAO:n vanhojen tansseista!