Taitaja finaali Jyväskylässä 24.-26.4.2012
Saana ja Pauli taistelevat ammattitaidon mestaruuksista
Julkaistu to 19 huhti, 2012 10:41
Saanan treeneihin on kuulunut kilpailutöiden pilkkominen osiin ja tarkka aikataulutus, paljonko aikaa voi kuhunkin työvaiheeseen käyttää.
Saana harjoittelemassa asiakastyötä - etukäteen ei tiedetä onko asiakas lyhyt- vai pitkähiuksinen. Asiakkaalle on suunniteltava ja toteutettava selkeä muutos noin kolmessa tunnissa.
Pauli harjoitteli ilmanvaihdon mittaus- ja säätötekniikkaa KSAO:n teorialuokassa. Lehtori Väinö Nurmi tarkkailee.

Ammattitaidon SM-kilpailut (Taitaja) käydään ensi viikolla Jyväskylässä. Kahdeksan Suomen parhaan joukkoon ovat tiensä selvittäneet hiusalan opiskelija Saana Nurminen sekä ilmanvaihtoasennuksen opiskelija Pauli Kautto.

Tiukkaa treeniä

Saana on valmistautunut kilpailuun harjottelemalla ahkerasti. Takana on helmikuun Hair&Beauty –tapahtuma, josta Saana sai kilpailuvarmuutta ja menestyi hienosti. Taitaja-finaalissa tehdään kaksi asiakastyötä sekä kaksi itse suunniteltua työtä harjoituspäihin, joiden suunnitelmaa tuomarit muuttavat ennen kilpailuja 30%. Muutos voi olla mitä tahansa, jopa kilpailuaikaa voidaan lyhentää.

Saana kertoo treenien sujuneen vaihtelevasti, mutta se kuuluu valmentaja Tarja Korjuksen mukaan asiaan. Vaativin työ, naisten pitkän hiuksen kampaus, on elänyt viimeisiin päiviin asti, kunnes loksahti kohdilleen. ”Vapaa-aikaa treenaaminen on vienyt aika paljon, mutta toisaalta on ollut kiva huomata, kuinka taidot ovat kehittyneet siitä kun aloitettiin”, Saana miettii.

Pauli kisaa ilmanvaihtoasennuksessa

Alun perin yhdeksänneksi semifinaalissa sijoittunut Pauli Kautto nousi Taitaja-finalistiksi toisen kilpailijan loukkaantumisen myötä. Parhaillaan hän on työssäoppimisjaksolla, mutta on käynyt välillä koululla treenaamassa Taitaja-kisaa varten. Kilpailussa tehdään ilmastointiasennustyö sekä pari kokonaista osaa, joiden on sovittava asennukseen. Lisäksi testataan mittaus- ja säätötekniikkaa. ”Kun työssäoppimispaikkana on teollisuus, ei niinkään pääse treenaamaan kiinteistöjen ilmanvaihtoa, joka on enemmän kilpailutehtävän tyyppistä, mutta joitakin projekteja on ollut, jotka tukevat valmistautumista kisaan. Lisäksi olen koko opiskeluajan tehnyt iltahommia ja saanut siitä hyvää kokemusta”, Pauli kertoo.

Myös Valkealan yläkoulu matkaa Jyväskylään

Valkealan yläkoulun 9-luokan joukkue Valkealan Hurjat kilpailee Jyväskylässä. Hurjat voitti KSAO:ssa käydyn Kaakkois-Suomen aluekarsinnan ja lunasti paikan Jyväskylän Taitaja-kilpailujen yhteydessä käytävään Taitaja9-finaaliin, joka käydään tiistaina 24.4.

Onnea matkaan !

Lisätietoja Taitaja2012-sivuilta.