Innorail toistamiseen mukana Euroopan johtavassa rautatietapahtumassa
Julkaistu to 16 loka, 2008 12:09
Innorailin osastolla kävi ennätysmäärä vieraita: kävijöitä oli päivittäin yli 100. Keskusteluissa oltiin kiinnostuneita liiketoiminnan sijoittamisesta Kouvolaan, ja paikallisille yrityksille esitettiin konkreettisia palvelukyselyitä.
Messuprojekti toteutettiin yhteistyössä Kymenlaakson ammattikorkeakoulun (KyAMK) kanssa. Kuusihenkisen opiskelijatyöryhmän toimeksiantoon kuului messuhankkeen suunnittelu ja toteutus
Katettua pinta-alaa messuilla oli runsaat 150 000 m2, ja näyttelytilat oli jaettu 26 messuhalliin. Ulkonäyttelytiloissa päästiin tutustumaan vaunu- ja veturi-innovaatioihin.

Innorail Kouvola esittäytyi 23.-26. syyskuuta Berliinissä järjestetyillä InnoTrans 2008 -rautatiemessuilla. Osallistuminen toteutettiin yhteistyössä Kymenlaakson ammattikorkeakoulun kanssa. Messuilla esiteltiin myös KSAO-Innorail-hanketta.

Innorail tavoitteli messuosallistumisellaan entistä laajempaa tunnettuutta ja pyrki herättämään uusien yritysten mielenkiinnon Kouvolan tarjoamia palveluja kohtaan. Osastolla oli liiketoimintaedellytysten sekä rautatiepalvelukeskuksen lisäksi mahdollisuus tutustua Innorail Forumin kehittämiin koulutus- sekä tutkimuspalveluihin.

Tapahtuma tahkosi ennätyslukemia Nelipäiväisillä messuilla oli tänä vuonna reilut 1900 näytteilleasettajaa ympäri maailmaa. Osallistujia oli ensimmäistä kertaa mukana myös Australiasta ja Lähi-idästä. Vieraita tapahtuma keräsi alustavien arvioiden mukaan yli 70 000.

Innorailin osastolla kävi ennätysmäärä vieraita: kävijöitä oli päivittäin yli 100. Keskusteluissa oltiin kiinnostuneita liiketoiminnan sijoittamisesta Kouvolaan, ja paikallisille yrityksille esitettiin konkreettisia palvelukyselyitä.

Tapahtumassa järjestetyt seminaarit antoivat myös hyvää vertailupohjaa Suomessa toteutettavalle rautatiealan koulutukselle ja tutkimukselle.

Myös Kouvolan seudun ammattiopisto (KSAO) oli esillä. Uuteen toisen asteen ammatilliseen opetusjärjestelmään vieraita perehdytti projektipäällikkö Jukka Leino. Viranomaisten kanssa messuilla käydyt keskustelut olivat Leinon mukaan kannustavia. Ammattiopiston koulutuslinjauksia kehuttiin selkeiksi, ja kehitystyön todettiin olevan tarpeeseen perustuvaa.

Lähde: Innorail Kouvola, Newsletter 3. Lue lisää ko. julkaisusta nettiosoitteessa:
http://www.innorailkouvola.fi/fi/toiminta/uutisetjaartikkelit