KSAOn datanomiopiskelijat työstivät työkalua kaupunkisuunnittelun avuksi
Julkaistu to 06 kesä, 2019 12:09

Minecraftia kaupunkiympäristön suunnitteluun

Työssäoppimisjaksolla olleet KSAOn toisen vuoden datanomiopiskelijat Anastasia Bogomolova, Jimmy Plit, Eetu Haimi ja Eemil Jokela lähtivät yhdessä paikkatietosuunnittelija Aki Tuomaalan opastuksella ennakkoluulottomasti kehittämään Kouvolan kaupungille työkalua, jonka avulla voitaisiin kuulla kuntalaisia modernein keinoin. Työkalua voitaisiin hyödyntää esimerkiksi kaavoitukseen ja rakentamiseen liittyvissä asioissa sekä saada palautetta etenkin nuorilta ja lapsilta.

Opiskelijat loivat Minecraft -maailman Sarkolan koulusta ja piha-alueesta, jonne lapset saavat rakentaa uuden koulurakennuksen ja kalustaa piha-alueen. Palautteen kerääminen on viety kyselyistä modernimpaan, visuaaliseen muotoon. Tällä tavoin lasten on paljon helpompi kertoa millaisessa koulussa ja piha-alueella he haluavat viettää aikaa.

Sarkolan koulu on mallinnettu pistepilviaineistosta Minecraft-maailmaksi. Lapset voivat purkaa koulurakennuksen ja tyhjentää piha-alueen ja aloittaa oman unelmakoulunsa rakentamisen.

Opiskelijat rakensivatt ympäristön, johon kuntalaisten on mahdollista päästä Minecraft-tunnuksilla. Näin palautteen kerääminen on virtuaalista ja helppoa. Ja kiinnostaisi varmasti myös nuoria ja näin saadaan mahdollisesti lisättyä vuorovaikutusta nuorten ja kunnan suunnittelijoiden välillä.

Pelillisiä elementtejä voidaan hyödyntää myös esim. kaupungin viestinnässä. KSAOn datanomiopiskelijat ovat mallintaneet esim. kaupungin ”Ihmettelijän” 3D:ksi ja tehneet kaupungin –logosta triggerin, jonka skannaamalla puhelimeen ladattavalla applikaatiolla saa lisätietoa kaupungin toiminnasta.

Datanomiopiskelijoiden työssäoppiminen on tuonut digiosaamista kaupungin käytännön työhön. Pelillisiä elementtejä voidaan käyttää paljon muuhunkin kuin pelien rakentamiseen.
Minecraft-projektin lisäksi datanomiopiskelijat ovat harjoitelleet lisätyn todellisuuden kampanjoiden luomista – eli nimensä mukaisesti todelliseen maailmaan lisätään kuvitteellisia elementtejä. Puhelimeen ladatulla applikaatiolla lisätyt elementit saadaan näkymään. Menetelmää voidaan hyödyntää esimerkiksi kaupungin markkinoinnissa, tonttimarkkinoinnissa ja museoissa.

Lisätiedot:
Opettaja Seppo Koponen, Kouvolan seudun ammattiopisto, puh. 020 615 7351, seppo.koponen(a)ksao.fi