Pikkukokin pääsiäiskampanja toteutettiin tiimioppimisena
Julkaistu ma 26 maalis, 2018 10:05

KOUVOLAN SEUDUN AMMATTIOPISTON ALAT TOIMIVAT YHTEISTYÖSSÄ – PIKKUKOKIN PÄÄSIÄISKAMPANJA TIIMIOPPIMISELLA

Kouvolan Seudun ammattiopiston liiketalouden- sekä ravintola- ja cateringalan opiskelijat tekevät tiivisti yhteistyötä pitkin vuotta. Keväällä 2018 opiskelijat tuottivat yhdessä opetusravintola Pikkukokin pääsiäiskampanjan. Liiketalouden toisen vuoden opiskelijat hoitivat kampanjan markkinoinnin, ja kokkiopiskelijat käytännön työn.

Merkonomiryhmä jaettiin viideksi tiimiksi, jossa jokaisella oli tehtävänä toteuttaa yksi markkinoinnin osa-alue. Yksi tiimeistä tuotti lehtimainoksen paikalliseen lehteen: työhön kuului mainoksen suunnittelu ja toteuttaminen. Toinen tiimeistä työskenteli sosiaalisen median parissa, esimerkiksi tekemällä Facebook-päivityksiä liittyen kampanjaan. Kolmas tiimeistä taas loi julisteet, ja niitä jaettiin Kouvolan yrityksille ja koulun seinille. Neljäs tiimi työskenteli ruokalistojen parissa. Viides tiimi somisti Pikkukokkia muun muassa taittelemalla ruokalistoja, pöytäliinoja ja suunnittelemalla yleistä ravintolan ulkoasua.

Tiimityöskentelyn ideana oli, että opiskelijat oppivat työskentelemään uusissa tilanteissa uusien ihmisten kanssa. Työskentely kehitti opiskelijoiden vuorovaikutustaitoja ja he oppivat tekemään kompromisseja, kun mielipiteet eivät kohdanneet. Oppilaat hoitivat myös yhteydenpidon muiden toimijoiden kanssa, kuten Kouvolan Seudun ammattiopiston henkilökunnan ja sanomalehden toimituksen kanssa. Opiskelijat pääsivät soveltamaan koulussa oppimiaan taitoja, esimerkiksi kuvanmuokkausta, viestintätaitoja ja kampanjan suunnittelua.

Työskentely aloitettiin kampanjasuunnitelman luomisella. Suunnitelmaan listattiin keskeiset asiat, kuten kampanjan idea, tavoitteet, kohderyhmät sekä aikataulu. Suunnitelman jälkeen luokka jaettiin tiimeihin oppilaiden vahvuuksien mukaan. Työnteko aloitettiin tiimien keskinäisellä ideoinnilla, jonka jälkeen ryhdyttiin itse käytännön tekoon. Some-tiimin tavoite oli luoda Pikkukokista kutsuva ja positiivinen kuva seuraajille. Julisteissa, ruokalistoissa ja sanomalehtimainoksessa käytettiin yhtenäistä ulkoasua ja tekstejä, jotka toivat tiiviisti ja tehokkaasti kampanjan esille. Somistuksen päämääränä oli taas tehdä itse ravintolasta kampanjan ilmeeseen sopiva.

Tiimeissä toimiminen onnistui, lopputuloksena oli monipuolinen ja ilmeikäs kampanja. Alojen välinen vuorovaikutus oli kehittävää, ja Kouvolan seudun ammattiopistossa sitä aiotaan käyttää myös jatkossa.