Nuorten kuntavaalipaneeli pidettiin Utinkadulla tiistaina 14.3.
Julkaistu ke 15 maalis, 2017 09:33
Marika Koskinen ja Niko Immonen
Yleisö osallistui äänestyksiin

Mistä Nuorisovaaleissa on kysymys?

Allianssi toteuttaa nuorisovaalit aina valtakunnallisten vaalien yhteydessä. Valtakunnalliset Nuorisovaalit on toteutettu keskeytyksettä jo yhdeksissä eduskuntavaaleissa. Lisäksi Nuorisovaalit on pidetty Presidentinvaalin yhteydessä 2012, Eurovaaleissa 2014 sekä nyt ensimmäisen kerran Kuntavaaleissa 2017.

Nuorisovaaleissa yläkoulujen ja toisen asteen oppilaitosten alle 18-vuotiaat oppilaat ja opiskelijat äänestävät vaaliehdokkaita oppilaitoksissa toteutettavissa vaaleissa. Nuorisovaalit ovat osa koulujen demokratiakasvatusta, ja niissä opetellaan, miten vaalit ja demokratia toimivat sekä miten äänestäminen tapahtuu. Nuorisovaaleissa äänestetään samoja ehdokkaita kuin varsinaisissa vaaleissa ja vaalipiirikohtainen vaalitulos lasketaan D´Hondtin menetelmällä. Varsinaista tulosta tärkeämpää on tarjota alle 18-vuotiaille oppilaille oppimiskokemus äänestämisestä ja vaikuttamisesta.

Vastaavanlaiset tilaisuudet pidetään Kouvolassa toisella asteella lukioissa ja ammattiopistossa. Tilaisuuteen oli kutsutta kaikki puolueet, joista seitsemän ilmoittautua ja paikalle paneeliin oli saapunut kuusi edustajaa; Ville Kaunisto Kokoomuksesta, Sheikki Laakso Suur-Kouvolan Sitoutumattomista, Antti Simola Kaakon Piraateista, Juha Huhtala Vihreistä, Sini Niemelä Keskustasta, Ari Lindeman SDP:stä sekä Leo Lindström Perussuomalaisista.

Tilaisuuden vetäjinä toimi mm. KSAOsta tutorina sekä KSAOn opiskelijajärjestössä puheenjohtajana toimiva Niko Immonen sekä Kouvolan Nuorisovaltuustosta Marika Koskinen. Tilaisuudessa esitettiin ehdokkaille kiperiä kysymyksiä, äänestettiin esille tulevista asioista joukolla ja tentattiin tämän jälkeen vielä ehdokkaita.

Maaliskuun 21. järjestetään  täällä Utinkadulla samassa paikassa "varsinaiset" harjoituskuntavaalit klo 9-14. Äänioikeutettuja ovat kaiki alle 18 vuotiaat. Nuorisovaalien tarkoitus on saada kerättyä dataa kunnalliseen ja valtakunnalliseen käyttöön, jossa selvitetään ketkä ehdokkaista pääsisivät läpi, jos äänestäjinä olisi alle 18 vuotiaat nuoret ja samalla saadaan infoa niistä asioista, jotka ovat erityisesti nuorille merkityksellisiä.

 

Yksi ehodokkaista oli koripalloilija Ville Kaunisto
Sheikki Laakso ja esittelyvuorossa oleva Juha Huhtala
Ehdokkaat Antti Simola ja Ari Lindeman
Ehdokkaat esittelyvuorossa