Toiset tulee mopolla mutta Matias Niemi lensi torstaina kouluun lentokoneella
Julkaistu pe 23 syys, 2016 12:30

Toiset tulee mopolla mutta Matias Niemi lensi torstaina kouluun lentokoneella

Kolmatta vuottaan Utissa opiskeleva Matias (HEKO14) tempaisi torstaina näkyvästi ja tuli kouluun ihka oikealla lentokoneella. Kouvolalainen Matias Niemi asuu Aitomäessä mutta nousi harrastusseuransa lentokoneella matkaan Ummeljoelta ja laskeutui Utin kentälle koulupäivän alkajaisiksi. Jo ennen seitsemää oli asianmukaiset lähtötarkastukset ja lentosuunnitelmat tehty Ummeljoen lentopaikalla.

Koneella kouluun tulemiseen oli toki syynsäkin. Kyseinen kone on ultrakevytluokan harrastuslentokone ja se työnnettiin laskun jälkeen joukolla KSAOn koulutustiloihin Utin halliin sisätiloihin, jossa Matias harjoitteli koneen hoitoa pesien, vahaten ja tarkastaen sen.

Lentäminen koneelle on luonnollisesti vaatinut ko. konetyypille tarkoitetun lentolupakirjan suorittamisen. Matias onkin ollut kiinnostunut lentokoneista ja lentämisestä niin kauan kuin muistaa. Jo alakouluikäisenä hän rakenteli lentokoneiden pienoismalleja ja edelleen radio-ohjattavia. Tulevaisuudessa siintää haave päästä lentäjäkouluun ja ohjaajakurssille mutta plan B:nä on mahdollisuus päästä mekaanikoksi. Tikkakoskelle joka tapauksessa. Viimeksi KSAOsta lentotekniikan kadettikouluun sotilasuralle on päässyt opiskelija  HEKO12 vuosikurssilta.