KSAOn valmistuvia juhlittiin joulutunnelmissa
Julkaistu ma 21 joulu, 2015 12:48

KSAOn valmistuvia juhlittiin yhteisesti joulutunnelmissa KSAOn kulttuurin ja tekniikan toimipisteessä 18.12.

Juhlan avasi aikuiskoulutuspäällikkö Marja Sarante joka kutsui tilaisuuden ensimmäiseksi puhujaksi rehtori Timo Ollin. Rehtorin tervetuliaispuheenvuoron jälkeen varsinaisen juhlapuheen piti Lasten ja nuorten lautakunnan puheenjohtaja Päivi Kossila. Virallisten osuuksien välissä kuultiin myös musiikkiesityksiä, joista vastasivat Sari Horppu, laulu ja Heimo Hirvonen, kitara.

Todistukset ja stipendit jakoivat aikuiskoulutuspäällikkö Marja Sarante yhdessä vastuukouluttajien kanssa. Kävipä myös yksi lahjoittaja itse ojentamassa sipendinsä saajalle.

Tilaisuudessa kuultiin myös jo perinteeksi muodostunut Lähihoitajan lupaus.
Viimeisen puheenvuoro oli varattu valmistuneelle opiskelijalle ja sen piti kokiksi valmistunut Sarah Takkinen.

Ennen kakkukahveja ja joululomalle lähtöä laulettiin vielä yhteislauluna Maa on niin kaunis.

Onnittelut vielä kerran valmistuneille ja oikein hyvää ja rauhallista joulun aikaa ja entistäkin parempaa vuotta 2016!

Lasten ja nuorten lautakunnan puheenjohtaja Päivi Kossila
Sari Horppu, laulu
Heimo Hirvonen, kitara
Kouluttaja Marika Kuittinen
Tarja Korjus onnittelemassa valmistuvaa
Anne Lindberg onnittelemassa valmistuvaa
Lähihoitajien lupaus
Kokiksi valmistunut Sarah Takkinen
Aikuiskoulutuspäällikkö Marja Sarante