Toisen asteen yhteishaku päättyi
Julkaistu to 19 maalis, 2015 11:17

Toisen asteen yhteishaku päättyi

Ammatillisen koulutuksen yhteishaku päättyi viime tiistaina. Vaikka ensisijaisia hakijoita oli enemmän kuin aloituspaikkkojaa, pystyy KSAO tarjoamaan kaikille halukkaille aloituspaikan, vaikkakaan ei välttämättä juuri ensisijaisesti hakijan toivomalta alalta. Kouvolan seudun ammattiopiston tutkintoihin tuli yhteensä 2433 hakua, joista 708 ensisijaista toivetta. Paikkoja haussa on 704.

Tänä vuonna KSAOssa toteutettiin myös erillishaku ensimmäisen kerran samanaikaisesti yhteishaun kanssa. Erillishaussa paikkoja on yhteensä 46. Tämän hetkinen hakijatilanne on 18 hakijaa mutta erillishakua jatketaan  26. huhtikuuta asti. Erillishaku on tarkoitettu niille hakijoille, joilla on jo suoritettuna jokin muu ammatillinen perustutkinto tai ammattikorkeakoulututkinto.

Ammatillinen koulutus elää Suomessa suurten muutosten aikaa, joka yhdessä hakijoiden alati pienenevien ikäryhmän kanssa näkyy selvästi hakijoiden määrässä, kun sitä vertaa aikaisempiin vuosiin ja erityisesti huippuvuoteen 2011, jolloin hakijamäärä lähenteli neljää tuhatta. Tuolloin myös hakijaikäluokka oli nykyistä isompi. Myös aloituspaikat vähenevät ja tulevaisuudessa entistäkin enemmän ja tämä koskee koko koulutuskenttää valtakunnallisella tasolla.

Suosituimmat alat
Tämän vuoden halutuimpia koulutusaloja suhteessa aloituspaikkojen määrään olivat kuvallinen viestintä, tieto- ja viestintäala ja erityisesti peliala. Tänä vuonna helikopteriasentajiksi haluavia oli  myös erityisen runsaasti.  Entisten vuosien tapaan myös sosiaali- ja terveysala, auto- ja logistiikka-alat sekä talotekniikka olivat halutuimpia. Myös sähköalalle oli aikaisempia vuosia suositumpi.

Notkahduksia
Suurin notkahdus tapahtui viime vuoden suosikin turva-alan hakijamäärissä, joka notkahti reippaasti, eikä saavuttanut puoliakaan viime vuoden hakijamääristä. Sama ilmiö koettiin hiusalalla.

Vähiten vetäviä aloja olivat vaatetusala, puuala, kone- ja metalliala sekä yllättäen hotelli-, ravintola- ja cateringala.

 


Lisätiedot: rehtori Timo Olli puh. 020 615 8130