Työpaikkaohjaaja- koulutuksen vakiinnuttamisfoorumi Utinkadulla 16.10.
Julkaistu ma 20 loka, 2014 10:44
Projektivastaava Tuula Ritvanen
Aineistokansiot, jotka jaettiin tuleville kouluttajille sisälsivät kaiken välttämättömimmän perehdytysmateriaalin

Työpaikkaohjaajakoulutusten vakiinnuttamisfoorumi 16.10.2014 Utinkadulla opetusravintola Pikkukokissa

Viime viikon torstaina vakiinnutettiin työpaikkaohjaajakoulutuksia KSAOssa työelämän, johdon ja opettajien kokoonpanolla. Vakiinnuttamisfoorumin tavoitteena on edistää työpaikkaohjaajakoulutusten käynnistymistä KSAOn kaikilla aloilla. Paikalla opetusravintola Pikkukokkiin oli saapunut reilut 40 asiasta kiinnostunutta kuulijaa.

Kokoontuminen aloitettiin lounaalla, jonka jälkeen apulaisrehtori Mika Palosara toivotti osallistujat tervetulleeksi. Päivän aiheeseen väen johdatteli projektivastaava Tuula Ritvanen puheenvuorollaan, jossa hän tutustutti osallistujat ohjausmalliin kuvin ja sanoin. Iltapäivän aikana kuultiin myös kokemuksia koulutusten järjestämisestä niihin osallistuneilta. Myös tilaisuuteen pikaisesti piipahtamaan ehtinyt rehtori Timo Olli lausui paikalla olleille tervehdyksensä. Myös hän yhtyi siihen yleiseen näkemykseen, että koska tulevaisuudessa näyttää siltä, että puolet tutkinnoista tulee toteutumaan työssäoppien, KSAOn vahva työelämäkytkentä on entistä tärkeämpää. Yksi tapa antaa tukea työelämälle on järjestää lisäksi koulutusta opiskelijan ohjaukseen.

 

Rehtori Timo Olli, apulaisrehtori Mika Palosara sekä opettaja Heikki Kokko
Opettaja Miia Ojalainen oli yksi työelämäjaksokokemuksistaan kertonut
Koulutuspäällikkö Tapani Rannan vieressä työelämän edustajana paikalla ollut Riitta Suninen Harju-kodilta.
Väkeä riitti kabinetin täydeltä
Kouluttaja Susanna Rintala kertoi sähköisen rekisteröinnin tilanteesta
Projektisihteeri Susanna Halmesaari