Työvalmennuksen erikoisammattitutkinnon suorittaneita juhlittiin Kuusankoskella
Julkaistu to 19 kesä, 2014 08:49
Kouluttajat Liisa Ruokonen ja Marja Kero
Valmistuneet yhdessä pöydässä

Työvalmennuksen arikoisammattitutkinnon suorittaneita juhlittiin Kuusankoskella

Viime lokakuussa KSAO Aikuisopiston puolella opintonsa aloitti 11 työvalmentajan erikoisammattitutkinnon suorittajaa. Nyt kahdeksan kuukautta myöhemmin heistä valmistui kahdeksan motivoitunutta ja innostunutta ammattilaista. Mutkatonta ja lämminhenkistä päätöstilaisuutta vietettiin kakkukahvien merkeissä Cafe Helmessä Kuusankoskella viime viikon tiistaina 10. kesäkuuta.

Koulutukseen osallistuneita mukana oli mm. Parik-säätiötä, Carealta ja Kouvolan kaupungilta OTE-nuorten työpajasta. Tilaisuudessa kuultiin niin virallisia kuin vähemmän virallisempiakin puheenvuoroja ja esityksiä. Kouluttaja Marja Kero toivotti paikalle saapuneet tervetulleiksi ja jakoi myöhemmin kouluttaja Liisa Ruokosen kanssa valmistuville todistukset. Varsinaiset tutkintotodistukset valmistuvat tosin saavat vasta myöhemmin tutkintolautakunnan kesätauon vuoksi. Mutta hyvää kannattaa odottaa. Ennen kahvituksen alkua tilaisuudessa kuultiin myös Arja Rinteen esittämiä omia laatimiaan runoja, jotka saivat kuuntelijat toivomaan niitä lisää. Mainittakoon myös, että KSAOn stipendin sai Taija Sievinen. 

 

Ulla Askola oli yksi valmistuneista
Arja Rinne esitti itse tekemiään runoja